Fiilikset ensimmäisen viikon jälkeen kiteytyvät sanaan BUENO!
Eläminen Sansibarin Stone Townissa on ollut helteistä, mielenkiintoista ja virkistävää. Louisin ansiosta pääsimme kulttuuriin sisään huomattavasti nopeammin, kuin jos olisimme olleet keskenämme liikenteessä. Louis kuitenkin lähti jo takaisin mantereelle, ja olemme jatkaneet tutkimusmatkaa ansiokkaasti keskenämme. Olemme tavanneet paljon mielenkintoisia ihmisiä, ja puhelimesta löytyy jo paljon paikallisia kontakteja, joilta voimme tarvittaessa pyytää neuvoa ja apua. Pyrimme keskustelemaan paljon ihmisten kanssa ja kyselemme kaikkea kaikilta varmaan tylsistymiseen asti. Ainakaan meillä ei ole ollut tylsää!
 |
| Louis & peitettyjä polvia ja olkapäitä moskeijan edustalla |
Kulttuurillisesti Stone Town on kaukana länsimaisesta, eikä vähiten valtauskontonsa islamin johdosta. Perustietona Sansibarista sen verran, että Sansibar koostuu kahdesta Intian valtamerellä olevasta saaresta,
Ungujasta ja Bembasta. Saarista isompaa eli Ungujaa kutsutaan Sansibariksi, ja se on 85km pitkä ja 25km leveä. Asukkaita on yhteensä noin 1,3 miljoonaa ja 97,5% väestöstä on muslimeja. Sansibarin muslimit ovat sieltä hartaammasta päästä, ja ero saaren ja mantereen muslimien välillä tuntuukin olevan suuri. Siinä missä mantereen muslimit eivät anna ramadanin häiritä ruokailutottumuksiaan, niin Sansibarilla poliisi on ottanut tehtäväkseen vahtia etteivät muslimit syö päivisin ramadanin aikana. Se rike onkin sitten rangaistavaa. Katukuvassa näkee naisilla paljon peittävämpiä versioita musliminaisten asuista, kuten vain silmät paljastavia nigabeja sekä vain kasvot paljastavia hijabeja. Myös tyttölapset hunnutetaan hyvin nuorena ja tänään tulikin vastaan, äitinsä sylissä, noin 1-2 vuotias hijabiin sonnustautunut taapero.
 |
| Hijabeja & Nigabeja torilla |
Meidän elämäämme Sansibarilla islam vaikuttaa monin tavoin. Paahtavasta helteestä huolimatta peitämme nilkat ja olkapäät, jotta emme herättäisi närkästystä ja kunnioittaaksemme paikallisia ja heidän elämäntyyliään. Soluttautujiksi meistä ei kuitenkaan ole, vaan valkoinen hipiämme kyllä erottuu katukuvasta. Stone Townissa on paljon turisteja, joten siihen on siellä totuttu, mutta daladaloissa työmatkoilla sekä kylässä missä Women sober house sijaitsee, olemme olleet ainoat länsimaalaiset. Kertaakaan emme ole muihin länkkäreihin siellä törmänneet. Tämä tietysti näkyy ja kuuluu huuteluna, tuijottamisena ja lasten hihittelynä,mutta mihinkään negatiiviseen suhtatumiseen emme ole onneksemme törmänneet. Päinvastoin paikalliset ovat olleet hyvin avuliaita ja auttaneet esimerkiksi daladalaan pääsemisen/mahtumisen kanssa, se kun on täällä taitolaji liikenteen ollessa sekavaa ja vanhahkojen ruosteisten ajokkien ollessa täpötäynnä ihmisiä. Tämän lisäksi linjat vaihtelevat ja englanninkielen taitoa ei paikallisilla usein ole. Näistä haasteista johtuen sober housen johtaja vaatikin, että pari päivää mukanamme työmatkoilla oli saattaja. Johtaja myös varoitteli luottamasta ihmisiin ja muistutteli että eurooppalaisina edustamme monille potentiaalista rahan lähdettä. Liekö sitten hyvä tuuri vai mikä, mutta kokemuksemme paikallisista ovat onneksi olleet positiivia.
 |
Kalamarkkinat paikalliseen tyyliin
|
Ruokakulttuuri ja suhtautuminen ruokaan on täällä melkoista. Sansibarilaiseen tapaan kaikkea on tarjolla kulttuurien kirjon sekä rikkaan maaperän ansiosta. Ensimmäisenä huomiona ruoan suhteen on, että annokset ovat k-ä-s-i-t-t-ä-m-ä-t-t-ö-m-ä-n valtavia, ja sisältävät vähintään yhden riisipellollisen verran riisiä. Meillä on ollut pienoisia hankaluuksia taistella annoksia alas, ja olemmekin koittaneet tilata pienempiä annoksia sekä vähemmän riisiä. Emme tietenkään halua heittää ruokaa hukkaan, ja hyvä puoli esimerkiksi hotellissamme on, että he syövät mitä meiltä jää yli. Sen lisäksi että annokset ovat suuria, niin tarjotusta ruoasta ei saa kieltäytyä, vaan se on epäkohteliasta. Sober housessa koitimme kieltäytyä tarjotusta ruoasta, jolloin johtaja piti meille pitkän esitelmän kieltäytymisen merkityksestä paikallisille. Tuli siis jälleen kerran syötyä ja nälkään emme todennäköisesti tällä saarella kuole!
 |
| Dinner @ the hotel |
Maanantaina kävimme ensimmäisen kerran tutustumassa naisten päihdeklinikkaan Louisin kanssa. Tapasimme klinikan johtajan ja osan naisista sekä vapaaehtoistyöntekijöistä. Vastoin aikaisempaa kuvitelmaamme klinikkana toimii afrikkalainen omakotitalo, jossa on pieni muurin ympäröimä piha. Sisältä talo on melko kolkko eikä sisällä ole montaa huonekalua. Johtajan toimisto on pimeä huone, jonka keskellä on pöytä, muutama tuoli sekä seinustalla jääkaappi. Talon asukkaat nukkuvat kolmessa eri huoneessa, joiden lattioilla on patjoja. Sänkyjä taloon ei vielä ole saatu. Olohuone on talon valoisin tila, jonka seinällä on naisten tekemiä piirrustuksia sekä talon sääntöjä ynnä muita papereita. Olohuoneessakaan ei ole muita kalusteita kun rikkinäisiä tuoleja, joita käytetään myös naisille järjestettävissä sessioissa. Keittiötä talossa ei ole ja kaikki ruoat tehdään ulkona avotulella.
 |
| Women sober housen etupiha/keittiö ja Manu-kissa |
Saapuessamme taloon saimme lämpimän vastaanoton. Naiset asittäytyivät meille iloisesti, jonka jälkeen menimme johtajan toimistoon sopimaan käytännön asioista. Johtaja vaikutti hyvin iloiselta, että olimme tulleet tekemään vapaaehtoistyötä taloon, sillä johtajan lisäksi koko muu henkilökunta toimii vapaaehtoisten voimin. Moni vapaaehtoisista on entisiä kuntoutujia, jotka nyt auttavat muita. Talossa käy tällä hetkellä myös kaksi vanhempaa länsimaista rouvaa pitämässä joitakin sessioita kolmena päivänä viikossa, mutta heitä emme vielä ensimmäisen viikon aikana tavanneet. Käytyämme asiat johtajan kanssa läpi sovimme aloittavamme työt tiistaina. Loppuviikko meni naisiin ja talon tapoihin tutustuessa kaiken ollessa meille vielä niin uutta. Aloimme myös vapaa-ajallamme pohtia mitä kaikke voisimme talossa tulevaisuudessa järjestää.
 |
| Työpaikalle johtava tie |
Talossa vallitsee säännöt, joiden mukaan herätys on kello kuusi, jonka jälkeen jokainen suorittaa sille päivälle merkityn tehtävän, kuten siivouksen tai pyykinpesun. Tehtävien jälkeen syödään aamupala, jonka jälkeen osa naisista lähtee työskentelemään taloon varoja keräävään kauppaan, osa torille hakemaan ruokaa ja osa jää talolle. Talosta ei saa muuten poistua. Talolle jääneet naiset kokoontuvat aamun "tunnesessioon", jossa he käyvät vuorotellen läpi sen hetkiset tuntemukset ja tukevat toisia mikäli tarpeen. Tunnesession jälkeen naisilla on vapaa-aikaa, jonka he usein talolla käyttävät pihalla istuskeluun tai nukkumiseen. Vaikka ohjelma ja kelloajat ovat selkeästi seinälle merkittynä on käytäntö niiden noudattamiseen vähän laiskempi. Aamut voivat venyä hyvinkin pitkiksi ja aamu sessioihin välillä tullaan ja välillä ei taas jakseta. Sessioista myös poistutaan kesken kaiken, mikäli esimerkiksi puhelin soi tai ei vain enään jaksa olla mukana. Säännöt ja ohjelmat ovat siis vähän hakuna matata asenteella, ainakin jos suomalaisittain katsotaan.
 |
| Uno! |
Huomasimme jo ensimmäisten päivien jälkeen, että taloon jääneet naiset, jotka usein ovat viimeiseksi taloon tulleita tai vieroitusvaiheessa, ovat aika pitkästyneitä. Talossa on aika vähän tekemistä, eikä sieltä voi poistua ulkopuolelle. Siksi muutaman päivän jälkeen veimme taloon mukanamme Uno-pelikortit ja opetimme naisille pelin. Pelistä tulikin kova hitti ja pelasimme sitä monta monta kierrosta loppu viikon aikana. Pelaamisen lisäksi naiset opettivat meitä tanssimaan ja soittivat meille paikallista musiikkia. Jukka poika sai myös kunnian vierailla soittolistalla. Limboamista harrastettiin myös ja veimme naisille suomesta tuotua suklaata piristämään päivää. Viikon aikana kävimme myös pitkiä keskusteluja naisten kanssa heidän tilanteesta ja historiasta, joka on johtanut heidät taloon. Naiset puhuivat meille heti alusta saakka hyvin suoraan ja vapautuneesti. Osallistuimme myös tunnesessioihin, silloin kun niitä pidettiin. Suurin osa talon naisista ei puhu hirveän sujuvaa englantia ja siksi meidän onneksi talon yksi vanha asukas, joka tällä hetkellä tekee talossa vapaaehtoistyötä "ohjaajana", toimi tulkkinamme koko viikon.
Pääsääntöinen tunnelma ensimmäisestä viikosta on todella myönteinen. Naiset talossa ovat todella ihania ja heidän kanssa oli kunnia viettää aikaa tutustuen. Vaikka talo onkin suomalaisittain hyvin kolkko on se silti kodinomainen ja sisältää kaiken tarpeellisen. Nautimme myös siitä, että vaikka kadulla kävellessämme joudumme verhoamaan itsemme, talossa saamme kulkea vapaasti topit päällä. Suurin osa talon naisita on muslimeja, mutta eivät silti hartaita sellaisia. Perjantai päivä oli kuitenkin poikkeus vapaan pukeutumisen suhteen, sillä silloin talolle tuli naispuolinen muslimi saarnaaja, jolloin kaikki naiset, itsemme mukaan lukien, verhoutuivat hiuksia myöten kuuntelemaan häntä.
 |
| Sober housen takapiha + kukuja |
Ensiviikolla meillä luultavasti alkaakin erilaiset työt, sillä johtaja pyysi meidät valmistuvassa olevaan keskukseen opettamaan tietokoneen käyttöä eri klinikoilta tuleville miehille ja naisille. Toivomme kuitenkin, että pääsemme vielä naisten taloonkin, sillä haluaisimme kovasti toteuttaa siellä suunnittelemiamme aktiviteettaja. Mikäli tämä ei onnistu toteutamme suunnitelmamme sitten viikonloppuisin vapaa-ajallamme. Naiset talossa kaipaavat kuitenkin selkeästi enemmän toimintaa käydessään raskasta kuntoutusta läpi.
 |
Women sober housen kauppa Stone Townissa
|
Women sober housella on Stone Townissa kauppa, jonka tuloilla ylläpidetään Women sober housen toimintaa. Kaupan avaamisessa suurta roolia on edustanut tanskalainen nainen, joka aiemmin työskenteli sober housessa vapaaehtoisena. Olemme tavanneet hänet pariin otteeseeen. Kaupassa on myös työpaja, jossa sober housen naiset alan taitajien avustuksella ja opastuksella tekevät itse muun muassa koruja, vaatteita ja laukkuja.
